”Kun siis erotan kappaleen representaatiosta sen…”

Transsendentaalisen estetiikan lähtökohtana on kappaleen representaation analysoiminen tekijöihinsä. Tämän lähtökohdan ymmärtäminen oikein on tärkeää koko Kantin filosofian ymmärtämisen kannalta. Vaikka estetiikka tutkii aistimellisuutta, siinä analysoitavana oleva kappaleen representaatio ei ole pelkästään aistien kohde, vaan se on ensisijaisesti ajattelun kohde.

Millä tavalla ajattelun kohteena oleminen on ensisijaista analysoitavalle representaatiolle? Filosofia on Kantille ensisijaisesti metafysiikkaa. Hänen tutkimuksensa kohteena on metafysiikan mahdollisuus tieteenä, ja hän lähtee tähän tutkimukseen analysoimalla mielen ulkoista kappaletta ajattelun kohteena. Hän ei siis ole filosofiassaan kiinnostunut aistimellisuudesta sinänsä, vaan aistimellisuuden sisäsyntyisen aktiivisuuden roolista ajattelun edellytyksenä.

Transsendentaalisen estetiikan menetelmänä on eristää ajattelun kohteena olevasta kappaleesta sen aistimellisuudesta peräisin oleva muoto. Tällä menetelmällä on taustansa Kantin varhaisfilosofiassa. Varhaisfilosofiassaan Kant ajatteli, että Jumalan olemassaolo on tavalla tai toisella ajattelun välttämätön edellytys ja että metafysiikan tehtävänä on selvittää, miten kykymme ajatella mielen ulkopuolisia kappaleita edellyttää Jumalan olemassaolon. 1763 julkaisemassaan kirjoituksessa Jumalan olemassaoloa koskevan todistuksen mahdollisuudesta (Der einzig mögliche Beweisgrund zu einer Demonstration des Daseyns Gottes) Kantin lähtökohtana on ajattelun välttämättömät edellytykset. Hän lähtee kirjoituksessaan liikkeelle ajattelun kohteena olevan kappaleen mahdollisuudesta edeten siitä välttämättömään olemassaoloon. Kantin esimerkkinä on tulinen kappale ajattelun kohteena. Hän toteaa ensin, että tulinen kappale on mahdollinen, koska predikaatin ’tulinen’ ja subjektin ’kappale’ välillä ei ole käsitteellistä ristiriitaa. Tämä looginen ristiriidattomuus ei kuitenkaan ole Kantin mukaan tyhjentävä selitys ajattelun kohteen mahdollisuudelle. Ristiriidattomuuden lisäksi on oltava jokin logiikan alaan kuulumaton perusta kappaleen mahdollisuudelle. Kant kysyykin kirjoituksessaan (Ak. 2:80), miten itse kappale on mahdollinen. Tämä kysymys auttaa ymmärtämään hänen menetelmäänsä Transsendentaalisessa estetiikassa.

Vuoden 1763 kirjoituksessa Kant erottaa ajattelun kohteena olevasta kappaleesta sen eri tekijöinä läpäisemättömyyden, voiman ja ulotteisuuden. Tämän jälkeen hän kiinnittää huomionsa ulotteisuuteen ja kysyy, miten ulotteisuuden käsite on mahdollinen ja siis ajateltavissa. Hän toteaa, että ristiriidan laki ei voi olla ulotteisuuden käsitteen ja sen myötä kappaleen ajateltavuuden perusta. Tästä Kant päätyy ajattelemaan, että ulotteisuus ja avaruus edellyttävät perustanaan olemassaolon, jonka täytyy olla välttämätöntä ja sisältyä yhteen olentoon.

Vuoden 1763 kirjoituksen mukaan ajattelulla on siis välttämätön edellytys, joka ei kuulu logiikan alaan. Ulotteisuuden ja avaruuden käsitteitä ei voi analysoida, joten kappaleen avaruudellisten ominaisuuksien mahdollisuus ei voi juontua loogisesta ristiriidattomuudesta. Varhaisfilosofiassaan Kant ajatteli, että ajattelun kohteena olevan kappaleen avaruudelliset ominaisuudet ovat mahdollisia vain jonkin mielen ulkopuolisen olemassaolon seurauksena. Toisin kuin estetiikassa, hän ei siis ajatellut, että ajattelulla olisi perusta oman aistimellisuutemme muodossa, vaan hän haki ajattelulle perustaa mielen ulkopuolisesta välttämättömästä olemassaolosta. Tästä erosta huolimatta Transsendentaalisen estetiikan menetelmä on samankaltainen vuoden 1763 menetelmän kanssa. Kantin kopernikaaninen vallankumous perustuu uudenlaiseen käsitykseen avaruuden käsitteen alkuperästä. Kant ajattelee nyt, että kappaleen representaatioon kuuluvat ulotteisuus ja avaruudellinen muoto ovat peräisin mielestä itsestään, eivätkä ne siis voi auttaa vastaamaan metafysiikan kysymyksiin mielen ulkopuolisesta olemassaolosta. Kantin varhaisfilosofialle ja kriittiselle filosofialle on kuitenkin yhteistä käsitys, että ulotteisuus ajattelun kohteena paljastaa jotain ajattelun välttämättömistä edellytyksistä. Kant ei ole muuttanut käsitystään siitä, että avaruuden relaatiot eivät ole loogista alkuperää. Estetiikan keskeisenä väitteenä on, että avaruuden alkuperäinen representaatio ei ole käsite vaan intuitio. Kant pyrkiii osoittamaan, että avaruuden käsite ei ole peräisin mielen ulkopuolelta eikä ymmärryksestä, vaan se on aistimellisuudesta peräisin oleva muoto.

Kantin koko kriittisen filosofian kannalta on ratkaisevan tärkeää, millä tavalla hän ajattelee avaruuden representaation olevan peräisin mielestä. Vaikka hän ajattelee avaruuden representaation olevan peräisin aistimellisuudesta, tästä käsityksestä ei seuraa, että mieli voisi representoida avaruuden pelkän aistimellisuuden avulla ilman ymmärrystä. On huomionarvoista, että Kant ei lähde estetiikassa analysoimaan avaruutta havainnon kohteena. Avaruus ei itse asiassa edes voi Kantin mukaan olla havainnon kohde. Sen sijaan Kant lähtee etsimään avaruuden ja ajan käsitteiden taustalta noiden käsitteiden alkuperää ja toteaa niiden olevan alkuperältään ei-käsitteellisiä. Tietoisuuden näkökulmasta havainnon kohteena olevat kappaleet ja niistä johdetut avaruuden ja ajan käsitteet ovat siis ensisijaisia avaruuden ja ajan intuitioihin nähden, sillä jälkimmäiset eivät voi olla havainnon kohteita. Tämä ensisijaisuus antaa aiheen kysyä, miten ajattelun kohteena oleva ajallis-avaruudellinen kappale voi tulla annetuksi ymmärrykselle. Tämän kysymyksen voi muotoilla myös toisin – varhaisfilosofiasta tutulla tavalla – kysymykseksi, miten kappale on mahdollinen ajattelun kohteena.

Varhaisfilosofiassaan Kant ajatteli, että avaruus on substanssien välisten relaatioiden ilmentymä (Ak. 1:479). Tutkiessaan kappaleen ja siitä löytämänsä ulotteisuuden mahdollisuutta, Kant sivuutti kysymyksen, miten ulotteisuus tai avaruuden ilmentymä voivat tulla annetuksi ihmisen ymmärrykselle. Tähän kysymykseen hänellä ei ollut vastausta, ja se näyttää olleen kohtalokas puute hänen varhaisfilosofialleen. Kriittisessä filosofiassa Kant ei enää ajattele, että avaruus olisi substanssien välisten relaatioiden ilmentymä, ja tästä ajatuksesta luopuminen on tehnyt mahdolliseksi vastata, miten ulotteisuus voi tulla ajattelu kohteeksi ja miten kappale on sen myötä mahdollinen ajattelun kohteena. Kant ei vielä Transsendentaalisessa estetiikassa paljasta, miten avaruuden representaatio voi tulla annetuksi ymmärrykselle. Hänen ratkaisullaan tähän ongelmaan on kuitenkin olennainen merkitys kategorioiden deduktiossa. Deduktion kannalta estetiikassa on olennaista se, että käsiteltävänä olevaan avaruuden representaatioon päästään analysoimalla kappaletta ajattelun kohteena.

Vaikka kappaleet ovat aistien kohteita, estetiikka ei siis käsittele aistimellisuutta sinänsä, vaan se lähtee liikkeelle avaruuden ja ajan käsitteistä. Samoin kuin vuonna 1763, Kantin tarkoituksena on kiinnittää huomio kappaleen mahdollisuuteen ajattelun kohteena. Estetiikassa paljastuu myös tärkeä yhtäläisyys 1763 tekstin kanssa. Kant näet etsii nytkin ulotteisuuden käsitteen taustalta ykseyttä, joka tekee ajattelun mahdolliseksi. Varhaisfilosofiassa Kant ajatteli, että kappaleen ajatteleminen edellyttää reaalisuutta, joka on peräisin yhdestä, välttämättä olemassa olevasta olennosta, jota hän kutsuu Jumalaksi. Estetiikassa hän puolestaan väittää, että kappaleen ajatteleminen edellyttää avaruuden representaatiota ykseytenä.