Käytännöllisen järjen kritiikki käsittelee moraalifilosofiaa. Teoksen nimestä voi päätellä, että moraali on Kantin mukaan jotenkin järkiperäistä, mutta paljon muuta se ei kerro. Kant olettaa, että lukija on perehtynyt hänen pääteokseensa Puhtaan järjen kritiikkiin, ja teos perustuu lisäksi Moraalin metafysiikan perustuksen analyysiin hyvän tahdon käsitteestä. Teosta voi kuitenkin lukea itsenäisenäkin, mutta sen ymmärtäminen edellyttää ainakin jonkin verran tietoa Kantin filosofian perustasta. Keskeisimpiä teoksen ymmärtämistä edistäviä asioita ovat Kantin käsitys järjestä mielen kognitiivisena kykynä sekä sen yhteys tahdonvapauden ongelmaan.

Kant selittää Esipuheen alussa teoksen yhteyttä Puhtaan järjen kritiikkiin. Molemmat teokset käsittelevät puhdasta järkeä. Puhtaalla järjellä Kant tarkoittaa järjen sellaista käyttöä, mikä ei ole riippuvaista aistimusten empiirisestä materiasta. Järjellä on Kantin mukaan kaksi erilaista käyttöä, teoreettinen ja käytännöllinen. Se on periaatteiden kyky, jonka teoreettinen käyttö on tiedollista ja kohdistuu mielen ulkopuoliseen todellisuuteen. Järjen käytännöllinen käyttö puolestaan kohdistuu järjestä erilliseen mutta silti mielen sisäiseen haluamiskykyyn.

Kantin tarkoituksena Käytännöllisen järjen kritiikissä on osoittaa, että on olemassa puhdas käytännöllinen järki. Tällainen järjen käyttö on Kantin mukaan edellytys tahdonvapaudelle, koska vapaa tahto on moraalisesti määräytynyt tahto, jota määräävät perusteet ovat formaalisia eli muotoon perustuvia. Tämän perusasetelman ymmärtämiseksi on hyödyllistä tarkastella järjen käytännöllistä käyttöä Kantin ihmiskuvan näkökulmasta.

Ihminen järjellisenä eläimenä

Kant pitää ihmistä perustaltaan eläimenä, joka kuitenkin eroaa selvästi muista eläinlajeista itsetietoisuutensa ansiosta. Itsetietoisuuden kyky tarjoaa Kantin mukaan ihmiselle kyvyn käyttää käsitteitä ja tehdä päätelmiä. Nykytiedon valossa hänen käsityksensä ihmisen erosta muihin eläimiin on virheellinen. Tietoisuus itsestä ei ole ihmisen erityisominaisuus, vaan on muitakin eläinlajeja, jotka ovat tietoisia itsestään. Tämä empiirinen tutkimustieto ei kuitenkaan ole Kantin filosofian kannalta olennaista. Hänen moraalifilosofiansa kannalta ei ole merkitystä, onko ihminen ainoa olento, jolla on itsetietoisuus, vaan olennaista on se, millainen suhde itsetietoisuuden kykyyn perustuvalla järjellä on haluamiskykyyn. Kant pitää itse asiassa mahdollisena, että ihmisen lisäksi on muitakin olentoja, joilla on järki. Jos näin on ja jos puhtaalla järjellä on itsenäisiä periaatteita, nuo periaatteet sitovat yhtäläisesti kaikkia järjellisiä olentoja.

Ihminen on siis Kantin mukaan järjellinen olento itsetietoisuutensa ansiosta. Järjellä on tiedollinen käyttö, jonka rajoja Kant tutkii Puhtaan järjen kritiikissä. Moraalifilosofiassa puolestaan tutkimuksen kohteena on järjen suhde haluamiskykyyn. Koska ihminen on perustaltaan eläin, mielihyvän etsiminen ja mielipahan karttaminen vaikuttavat ihmisen haluamiskykyyn aivan samalla tavoin kuin muillakin eläimillä. Vaikka ihmiselle mielihyvää tuottavien asioiden kirjo olisikin laajempi kuin muilla eläimillä, sisältäen korkeakulttuurin tuotteet ja älyllisen mielihyvän, niiden tavoitteleminen on yhtä kaikki eläimellistä.

Järki mielen kykynä

Kantin käsitys järjestä mielen kykynä nojaa aristoteeliseen logiikkaan ja myöhäisskolastiseen käsitykseen mielen kyvyistä. Kant ajattelee, että ihmismielessä on kolme kykyä, joihin kaikki muut kyvyt palautuvat. Nämä kyvyt ovat kognitiokyky, kyky tuntea mielihyvää ja mielipahaa sekä haluamiskyky. Muillakin eläimillä on Kantin mukaan nämä kyvyt, mutta itsetietoisuutensa ansiosta ihmisellä on muista eläimistä poiketen käsitteellinen kognitiokyky, jonka ansiosta hänen haluamiskykynsä voi määräytyä eri tavalla kuin muilla eläimillä. Ihminen ei toimi pelkästään vaistojensa varassa eikä ole tietoinen pelkästään nykyhetkestä, vaan pystyy kuvittelemaan itsensä tulevaisuuteen mielihyvää ja mielipahaa tuntevana. Ihminen siis käyttää järkeään välineenä etsiessään mielihyvää.

Vaikka ihminen asettaa itselleen päämääriä ja käyttää välineitä niiden saavuttamiseen, välineellinen järjenkäyttö eroaa Kantin mukaan vain tyyliltään vaistonvaraisesta toiminnasta. Järki ei silloin ohjaa haluamiskykyä omista periaatteistaan käsin, vaan se on alisteinen onnellisuuden tavoittelulle. Mikäli ihminen – tai mikä tahansa muu järjellinen olento – voi olla moraalinen, hänen on Kantin mukaan pystyttävä määräämään haluamiskykyään järjen omista periaatteista käsin. Tällainen määräytyminen olisi järjen puhdasta käytännöllistä käyttöä. Käytännöllisen järjen kritiikissä Kantin tarkoituksena on osoittaa, että puhdas järki voi olla käytännöllinen.

Tämä hanke nojaa meille vieraaseen käsitykseen kognitiosta. Järki on ylemmän kognitiokyvyn korkein kyky, ja sen käytännöllinen tahdon määrääminen on Kantin mukaan kognitiota, vaikka järjen toiminta ei siinä ole tiedollista. Tämän käsityksen ymmärtämiseksi on välttämätöntä tutustua Kantin käsitykseen alemman ja ylemmän kognitiokyvyn erosta.

Intuitiivinen ja abstraktiivinen kognitio

Ihmisen kognitiokyky on Kantin mukaan perustavasti erilainen kuin eläimillä itsetietoisuuden ansiosta. Ilman itsetietoisuutta ylempi kognitiokyky on Kantin mukaan mahdoton. Jos siis eläimet eivät ole tietoisia itsestään, niillä ei Kantin mukaan voi olla ymmärrystä, arvostelukykyä eikä järkeä. Ne eivät pysty muodostamaan käsitteitä, mutta niillä on alempi, intuitiivisen kognition kyky.

Mitä sitten on intuitiivinen kognitio? Tämä käsite juontuu skolastisesta filosofiasta, jossa tietoisuus mielen ulkopuolisista kohteista oli jaettu intuitiiviseen kognitioon (cognitio intuitiva) ja abstraktiiviseen kognitioon (cognitio abstractiva). Intuitiivinen kognitio tarkoittaa välitöntä tietoisuutta aistien kohteena olevista yksilöobjekteista. Se eroaa laadultaan abstraktiivisesta kognitiosta. Intuition kohteet ovat aistien välittömiä kohteita. Kantin mukaan jo pelkkä kohteen tunnistaminen samaksi kuin aikaisemmin aistittu kohde käsitteellistämistä, joka tapahtuu abstrahoimalla. Pelkkä intuitiivinen kognitio ei siis Kantin mukaan riitä tietoon. Mieli ei voi intuitiivisen kognition avulla tulla tietoiseksi itsestään jonakin aistien tarjoamista kohteista erillisenä. Ilman kykyä erottaa aistien kohteet itsestä erillisenä abstraktioprosessi taas ei ole mahdollinen. Intuitiivinen kognitio ei siis voi tarjota mielen sisältöihin yleisyyttä, joka on käsitteellisen ajattelun edellytys.

Käsitteellisyys edellyttää siis kykyä muodostaa abstraktioita, jonka itsetietoisuuden kyky tarjoaa ihmismielelle. Abstrahointi tuottaa mielen sisältöihin yleisyyden, ja Kant kutsuu yleisten representaatioiden kykyä ymmärrykseksi. Koska eläinten intuitiivinen kognitio ei voi tuottaa tietoa, eläin ei Kantin mukaan edes tiedosta tai ymmärrä olevansa osa luontoa vaan vain reagoi vaistojensa varassa aistiensa tarjoamiin ärsykkeisiin. Kant ajattelee, että ihmisen tiedollinen kyky rakentuu eläimellisen intuitiivisen kognition päälle itsetietoisuuden kyvyn ansiosta. Ihmiselläkin on muiden eläinten tavoin vaistot, mutta ihmismieli muodostaa ylemmän kognitiokykynsä avulla käsitteitä, arvostelmia ja päätelmiä, jotka osaltaan ohjaavat hänen toimintaansa.

Käytännöllisen järjen kritiikin ratkaiseva kysymys on, voiko ylempi kognitiokyky määrätä haluamiskykyä mielihyvän tai mielipahan tunteista riippumatta. Kant muotoilee tämän kysymyksen Esipuheen alussa kysymykseksi, onko olemassa puhdas käytännöllinen järki. Kysymyksen ymmärtäminen edellyttää perehtymistä Kantin käsitykseen ylemmästä kognitiokyvystä.

Järki ja looginen muoto

Koko ylempi kognitiokyky perustuu Kantin mukaan itsetietoisuuden kykyyn, jonka akteilla on looginen muoto. Tämä muoto on yhteinen niin käsitteille, arvostelmille kuin päätelmillekin. Ymmärryksen, arvostelukyvyn ja järjen toiminnot perustuvat siis kaikki samaan loogiseen muotoon, ja tämän muodon ansiosta pystymme abstrahoimaan aistimellisesta intuitiosta käsitteitä ja periaatteita. Looginen muoto ei siis ole Kantin mukaan propositioiden vaan ajattelevan mielen aktien ominaisuus.

Ylempi kognitiokyky jakautuu kolmeen kykyyn, jotka perustuvat samaan loogiseen muotoon. Nämä kyvyt ovat ymmärrys, arvostelukyky ja järki. Abstraktioprosessi etenee ymmärryksen ja arvostelukyvyn kautta järjen periaatteisiin. Käytännöllisen järjen kritiikissä tutkittavana on järjen kyky määrätä tahtoa periaatteen pelkän muodon perusteella. Järki on periaatteiden kyky, jonka tehtävänä on määrittää erityinen yleisen avulla. Järki pyrkii siis tavoittamaan yleisistä periaatteista käsin yksilökohteita ja tekemään niistä päätelmiä. Järjen teoreettisessa käytössä tässä pyrkimyksessä piilee Kantin mukaan vaara. Kant näet ajattelee, että ylempi kognitiokyky voi tavoittaa yksilökohteen vain alemman kognitiokyvyn tarjoaman aistimellisen intuition välityksellä. Intuitiivisen kognition ja abstraktiivisen kognition on siis yhdistyttävä, jotta ihmismieli pystyisi määrittämään yksilökohteen käsitteiden avulla ja saavuttamaan siten sellaisen suhteen yksilökohteeseen, jota Kant kutsuu varsinaiseksi kognitioksi, eli kognitioksi, jossa käsitteellinen ajattelu nojaa aistimelliseen intuitioon.

Järki periaatteiden kykynä

Teemme järjen avulla päätelmiä ajattelun kohteista käyttämällä apuna käsitteitä sekä arvostelmia, jotka olemme muodostaneet käsitteitä yhdistelemällä. Kant ajattelee päätelmiä aristoteelisen logiikan mukaisesti syllogismeina. Syllogismissa järki tekee yläpremissistä päätelmän väliarvostelman avulla. Syllogismi voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia

Sokrates on ihminen

Sokrates on kuolevainen

Syllogismin kaikki kolme lausetta ovat arvostelukyvyn muodostamia arvostelmia ymmärryksen muodostamista käsitteistä. Ymmärrys, arvostelukyky ja järki kuuluvat ihmisen ylempään kognitiiviseen kykyyn. Järki on näistä kyvyistä korkein, ja se siis edellyttää ymmärryksen ja arvostelukyvyn toiminnan, sillä ilman niitä sillä ei olisi materiakseen arvostelmia. Ymmärrys on siis Kantin mukaan käsitteiden muodostamisen kyky. Arvostelukyky puolestaan muodostaa käsitteiden avulla arvostelmia ja järki arvostelmien avulla päätelmiä. Itse päätelmä on järjen muodostama arvostelma, jossa käsitteiden sijasta yhdisteltävänä on arvostelmia.

Puhtaan järjen kritiikissä Kant toteaa, että järjellä on taipumus pyrkiä ylittämään intuition asettamat rajat ja tehdä päätelmiä kohteista, joita aistimme eivät voi tavoittaa. Tällaisia kohteita ovat vapaus, sielu ja Jumala. Niitä koskevien kysymysten ratkaiseminen ei ole teoreettisella järjenkäytöllä mahdollista, eikä tahdonvapauttakaan voi siis todistaa teoreettisesti.

Samalla järjellä, jonka teoreettinen käyttö ei kykene ratkaisemaan metafysiikan ongelmia, on kuitenkin myös käytännöllinen käyttö. Tässä käytössä puhtaan järjen asema yksilökohteiden määrittämisessä on erilainen kuin teoreettisessa käytössä. Käytännöllisen järjen kritiikin tehtävänä on osoittaa, että puhdas järki on lähde periaatteille, jotka yltävät yksilökohteen määrittämiseen järjen käytännöllisessä käytössä. Puhdas järki pystyy siis Kantin mukaan käytännöllisessä käytössään sellaiseen kohteen määrittämiseen, mihin se ei teoreettisessa käytössään kykene. Tämä määrittäminen ei kohdistu mielen ulkopuolelle vaan haluamiskykyyn. Se on tahdonmääräytymistä, joka Kantin mukaan täyttää kognition kriteerit, vaikka se ei tarvitse välittäjäkseen intuitiota vaan kohdistuu hyvän käsitteen alla suoraan tahdon kohteeseen.

Puhtaan käytännöllisen järjen kohteen käsitettä Kant tarkastelee teoksen analyyttisen osan toisessa pääkappaleessa. Sitä ennen Kant käsittelee ylemmän haluamiskyvyn mahdollisuutta ja sen suhdetta järkeen. Kant ajattelee, että ylempi haluamiskyky eli tahto edellyttää pelkän muotonsa ansiosta tahtoa määräävän järjen periaatteen. Tämä ajatus johdattaa Kantin moraalifilosofian keskeisimpään tulokseen, eli tahdonvapauden ja moraalilain keskinäiseen riippuvuussuhteeseen. Moraalinen toiminta kuuluu vapauden piiriin ja on siten aistimaailman tapahtumia sitovista luonnonlaeista riippumatonta. Kantin tarkoituksena on osoittaa, että vapaus on moraalilain todellisuuden ehto ja että välitön tietoisuus moraalilaista antaa meille varmuuden tahdonvapauden todellisuudesta.

Käytännöllisen järjen kritiikissä Kant astuu näin metafysiikan alueelle. Voimme olla varmoja tahdon metafyysisestä vapaudesta sekä siitä, että vapaudella on moraalilain antama sisältö. Jumalan ja sielun kuolemattomuuden ideoille meillä ei Kantin mukaan ole tarjolla vastaavaa varmuutta, mutta niiden olettaminen meille subjektiivisesti välttämätöntä. Näitä ideoita Kant käsittelee kirjan dialektiikassa.

Käytännöllisen järjen kritiikin tutkimus ei siis ole vastakohta puhtaan järjen kritiikille, vaan se täydentää spekulatiivisen tai teoreettisen järjen kritiikkiä, jonka Kant oli pääteoksessaan suorittanut. Molempien teosten aiheena on puhdas järki ja molemmat käsittelevät metafysiikan kolmea peruskysymystä. Niiden näkökulmat eroavat kuitenkin toisistaan. Puhtaan järjen kritiikki tutkii järkeä tiedollisena kykynä, Käytännöllisen järjen kritiikki taas toimintaan liittyvänä kykynä. Nämä kaksi näkökulmaa eroavat toisistaan merkittävästi, mutta niille on yhteistä kohteena olevan järjen luonne periaatteiden kykynä.