Puhtaan järjen kritiikin avaavan Transsendentaalisen estetiikan (Estetiikka) osan luonnetta on mahdotonta ymmärtää ilman sen sijoittamista aikaisempaan filosofiaan ja pohtimatta sitä osana Kantin omaa kopernikaanista vallankumousta.

Estetiikan alussa Kant määrittelee teoksen keskeisiä käsitteitä. Keskeisin käsite tässä kirjan osassa on intuition käsite. Käsitteen taustana on aristoteelinen logiikka, jossa kognitio jaettiin intuitiiviseen ja abstraktiiviseen kognitioon. Intuitiivisen kognition ajateltiin kuuluvan aistimellisuuteen ja olevan luonteeltaan välitöntä. Niinpä on yllätyksetöntä, että Kant aloittaa määrittelynsä intuitiosta kertomalla kognition olevan sen kautta välittömässä suhteessa kohteeseen ja rajaamalla Estetiikan aiheeksi aistimellisuuden, johon intuitio hänen järjestelmässään kuuluu.

Tässä aloituksessa on erityisen huomionarvoista Kantin tukeutuminen aristoteeliseen perinteeseen ja irtautuminen uuden ajan alun ideaopista. Kantin tutkimuskohteena on aistimellisuus mielen (lat. anima) kykynä. Hänen tutkimuksensa on kuitenkin ei ole empiiristä. Hän ei ryhdy esimerkiksi Johann Tetensin tavoin tutkimaan mielen toimintaa havainnoimalla, mutta hän ei myöskään tee rationalistista psykologiaa, kuten Christian Wolff. Wolff aloittaa teoksessaan Psychologia rationalis (1734) mielen tutkimisen tekemällä päätelmiä sen olemuksesta ja siirtyy sitten aistimellisuuden tarjoamien ideoiden tarkasteluun. Kant puolestaan ei Estetiikassa kohdista tutkimustaan mielen sisältöihin. Hän ei kuvittele löytävänsä mielen sisällöistä ideoita, jotka olisivat kuvia aistimellisuuden kohteista ja näiden kohteiden kaltaisia (similes), tai niiden kopioita. Kantin tutkimuksen lähtökohta on tyystin erilainen kuin uuden ajan alun filosofeilla, eikä se perustu käsitykseen ideoista mielen sisältöinä.

Aistimellisuus tutkimuksen kohteena

Jos vertaamme Kantin Analytiikkaa ja sen ensimmäistä osaa Wolffin rationaaliseen psykologiaan, voimme todeta, että molempien kohteena on kognitiokyky ihmismielen osana. Molemmissa on lähtökohtana ihmismieli tietoisena havainnon kohteista. Kant hyväksyy Wolffin lähtökohdan ihmismielestä empiirisesti tietoisena itsestään. Kun olemme tietoisia havainnon kohteista, ymmärrämme ne erillisiksi itsestämme, ja kun olemme tietoisia itsestämme, erotamme itsemme erillisenä havainnon kohteista. Itsestään tietoisen mielen suhde havainnon kohteisiin on kognitiivinen suhde, ja aistimellisuus tarjoaa tietoisuuteen havainnon kohteista ei-käsitteellisen osan. Tämän yhteisen lähtökohdan jälkeen Kantin ja Wolffin tiet eroavat nopeasti. Kant ei määrittele aistimusta yksinkertaisen mielen (tai sielun) koostamaksi representaatioksi. Hän ei voisi niin tehdäkään, koska Woffista poiketen hän ei ole pyrkinyt osoittamaan sielua yksinkertaiseksi substanssiksi. Sen sijaan Kant toteaa aistimuksen olevan kohteen vaikutus representaatiokykyymme. Tämä yleinen luonnehdinta on Kantille riittävä, koska hän ei ole kiinnostunut aistimuksen tarjoamasta kognition empiirisestä osasta. Kant määritteleekin tutkimuksensa luonteen heti alussa aristoteelisen hylomorfismin avulla, erottamalla aistimusten materian havainnon kohteen muodosta. Aistimellisuudessa vastaanotettu empiirinen materia on voitava järjestää johonkin muuhun kuin aistimuksiin, jotta mieli voisi representoida havainnon kohteen. Kohdetta vastaavassa intuitiossa on siis oltava Kantin mukaan muoto, joka voidaan ottaa filosofisen tutkimuksen kohteeksi.

Transsendentaalinen menetelmä

Tämän tutkimuksen menetelmää Kant kutsuu transsendentaaliseksi. Sen ero Wolffin rationalistisen psykologian menetelmään on perustava. Kantin mukaan emme voi määrittää järjen periaatteista käsin mielen ominaisuuksia. Sellainen aistimellisuutta koskeva a priori -tiede on siis mahdoton, jossa mieli olisi käsitteellisen määrittämisen kohteena. Tästä syystä Kant ei voi hyväksyä ideaoppia, joka perustuu mielen sisältöjen ottamiseen tutkimuksen kohteeksi. Kantin tutkimuksen kohteena ovat mielen kyvyt, mutta hän ei kuvittele voivansa olla niistä tietoinen. Mielen kyvyt ovat meille tuttuja ainoastaan vaikutustensa kautta, ja aistimellisuuden toiminnan vaikutuksena on kognitio havainnon kohteista. Kant ei pidä näitä kohteita mielen sisältöinä, vaan mieli on erottanut ne itsetietoisuutensa ansiosta itsestään erillisiksi. Tietoisuuden kohteet ovat siis mielen ulkoisia kohteita, eivät mielen sisältöjä.

Tämä käsitys liittää osaltaan Kantin filosofian aristoteeliseen perinteeseen, jossa mielen ajateltiin olevan välittömästi tietoinen mielen ulkopuolisista kohteista. Kant käyttää tätä käsitystä filosofiansa perustana. Aistimellisuuden välittömät kohteet ovat kappaleita, ja Kantin menetelmänä on tutkia, mikä mielessä itsessään tekee kognition näistä kohteista mahdolliseksi. Estetiikassa hänen tutkimuksensa rajautuu mielestä itsestään peräisin olevaan aistimelliseen muotoon, jota hän kutsuu puhtaaksi intuitioksi. Tämä muoto on Kantin mukaan a priori, ei ainoastaan siksi, että siitä puuttuu aistimusten empiirinen materia, vaan myös siksi, että se on perusta kognitiolle kokemuksen kohteista. Skolastisessa terminologiassa a priori tarkoittaa etenemistä perustoista seurauksiin tai syistä vaikutuksiin. Tämä käsitys on myös Kantin transsendentaalisen menetelmän taustalla. Hänen tutkimuksensa tarkoituksena on etsiä mielessä olevaa muodollista perustaa kokemuksen kohteille.

On hyvä huomata, että Kantin menetelmän lähtökohtana oleva kognition kohde eli kappale sisältää myös käsitteellisen elementin. Estetiikassa Kant erottaa kappaleen representaatiosta kaiken aistimukseen kuuluvan empiirisen aineksen lisäksi ymmärryksen siinä ajatteleman käsitteellisen muodon. Havainto mielestä itsestään erillisestä kappaleesta edellyttää itsetietoisuuden, ja tästä syystä tietoisuus kappaleista on Kantin mukaan mahdollinen vain ajateltuna kohteena, joka sisältää käsitteellisen muodon. Tästä seuraa, että transsendentaalinen menetelmä ei voi saavuttaa varsinaisen intuitiivisen kognition kohdetta eikä sen edellytyksiä mielessä. Vaikka ihmisen kognitio perustuu intuitiiviseen kognitioon, sen kohteet ovat Kantin mukaan mielen sisältöjä. Ajatteleva mieli siten voi ottaa niitä kohteekseen eikä myöskään soveltaa niihin filosofian transsendentaalista menetelmää.

Tämän huomion ymmärtäminen edellyttää perehtymistä Transsendentaaliseen analytiikkaan, mutta se on hyvä pitää mielessä jo Estetiikkaa lukiessa etenkin siksi, että se auttaa ymmärtämään, miksi Kant lähtee liikkeelle avaruuden ja ajan käsitteistä. Avaruuden ja ajan alkuperäiset representaatiot ovat Kantin mukaan intuitioita eivätkä käsitteitä, mutta tämä olennaisen tärkeä käsitys on Estetiikan tulos, johon Kant päätyy avaruuden ja ajan käsitteitä tutkimalla. Muuta pääsyä avaruuden ja ajan intuitioihin filosofialla ei ole, sillä ne eivät voi Kantin mukaan olla havainnon kohteita. Havainto voi kohdistua vain kappaleisiin ja niiden välisiin tapahtumiin avaruudessa ja ajassa, ei itse avaruuden ja ajan intuitioihin. Niinpä filosofia voi lähteä liikkeelle vain käsitteellistetyistä avaruuden ja ajan representaatioista.